Yrityksen historiaa
Valopaino Oy:n toiminnalla on pitkät perinteet. Yrityksen perusti DI Heikki Paasikallio
vuonna 1952 ja se toimi alkuaikoina nimellä Tilkan Valopaino Oy. Pääasiallinen tuotanto
koostui rakennus-piirustusten kopioinnista ja jälkikäsittelytyöstä. Valopaino auttoi
maamme kuuluisimpia suunnittelijoita ideoidensa saattamisessa valmiiksi rakennuksiksi
- niin Alvar Aallon, Pietilöiden kuin Sirenienkin arkkitehtitoimistot luottivat
Valopainon osaamiseen.
Alun perin kahden hengen palvelupisteestä on vuosien ja vuosikymmenien mittaan kasvanut
yksi Suomen merkittävimmistä tulostus- ja painopalvelu-yrityksistä.
Valopainon historia lävistää kaikki kopiointi-, tulostus- ja digipainotekniikan
kehitysvaiheet 50-luvulta tähän päivään. Mukaan mahtuu ammoniakkia kehitteenä käyttäneitä
ns. diazokopiokoneita, kivipaino- ja sinkkipaino-menetelmää, paperinpäällystystä
sekä tietenkin tietokoneistumisen myötä alan viimeisimmät digitaalitekniikkaan perustuvat
koneet, laitteet ja ohjelmistot. Valopaino on aina ollut kehityksen kärjessä ja
tuonut uusia palveluita asiakkailleen kärkikaartissa.
Toiminnalle on tunnusomaista
myös vahva verkottuminen sekä kotimaassa
että ulkomailla. Valopaino kuuluu mm. PrintITNow-osuuskuntaan
sekä kansainväliseen GlobalgrafixNet-yhteenliittymään, jonka kautta yrityksellä
on kontaktit yli 40 maahan ja 400 toimipisteeseen. Nykyään Valopainossa työskentelee
viitisenkymmentä alan ammattiosaajaa. Päätoimipiste sijaitsee Helsingissä Lauttasaaressa.
Lisäksi valopainolaisia löytyy asiakkaidemme tiloissa sijaitsevista palvelupisteistä,
kuten Pöyryn pääkonttorista Vantaan Myyrmäessä ja Swecon Helsingin toimipisteestä
Pitäjänmäellä.